Storm koki sarjakauden ensimmäisen tappion kotihallissaan HC Tankkia vastaan. Myös edellisen kauden ainoan sarjatappion aiheutti samainen vastustaja. Read the rest of this entry »
Archive for Lokakuu, 2009
Hyvinkää Storm jatkaa kotiotteluitaan perjantaina 30.10 ottelulla helsinkiläistä HC Tankkia vastaan. Ottelu pelataan Hyvinkään jäähallissa ja kiekon olisi määrä pudota jäähän klo 21:10.
Värikkään edellisen kotiottelun laineet lyövät edelleen lujaa ja tästä johtuen paikalle saapuvalta yleisöltä ottelutapahtuman järjestävä seura Hyvinkää Storm ry. toivoo asiallista käytöstä ja muistuttaa ohessa, että alkoholin nauttimista koskevat lait ja asetukset julkisella paikalla ovat voimassa myös jäähallissa.
Hyvinkää Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Storm jatkoi kauttaan voittojen tiellä kukistamalla kaksijakoisten vaiheiden jälkeen Espoonlahden jäähallissa isäntäjoukkue OD:n lukemin 7-10. Read the rest of this entry »
Tiistaina 27.10.09 Storm jatkaa urakkaansa IV -divisioonan alkusarjassa ja tällä kertaa sirkus suuntaa kulkunsa Espoonlahden jäähalliin jossa vastaan luistelee Stormin tavoin edelliskaudella vitosesta neloseen noussut Ortodogs. Ottelu alkaa klo 21:00 ja Storm lähtee metsästämään sarjapisteitä seuraavalla kokoonpanolla:
Stormin ja Devilsin välinen 4-divarin ottelu tarjosi lähes satapäiselle yleisölle runsaasti rytinää, tunnetta sekä jäähyjä ja maaleja. Tunnelmasta kiitos Hyvinkäälaisten katsojien lisäksi myös vierasjoukkueen kannattajille sekä hallimusiikista vastaaville. Ottelun voittajaksi vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen nousi kotijoukkue Storm lukemin 8-5.
Perjantaina 23.10 Hyvinkää Storm pelaa kauden toisen kotiottelunsa Hyvinkään jäähallissa klo 21:00 alkaen. Otteluun vieraaksi saapuu Espoon Devils. Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Storm avasi perjantaina 16.10 sarjakautensa nelosdivarin alkusarjassa ottelulla Tracktorsia vastaan. Kaikin puolin tahmean esityksen jälkeen pisteet jäivät Hyvinkäälle lukemin 8-7. Read the rest of this entry »
Stormin urakka IV -divisioonan alkusarjan osalta alkaa perjantaina 16.10 Vantaan Tracktorsin saapuessa vierailulle Hyvinkäälle. Ottelu alkaa klo 21:00 Paavolan pannuhuoneen ykköskaukalossa. Storm lähtee sarja-avaukseen seuraavalla kokoonpanolla: Read the rest of this entry »





