Porvoon jäähalli osoittautui jälleen Stormille hankalaksi paikaksi, kun Storm kävi toiseksi viimeisessä sarjaottelussaan ottamassa kuokkaan Legendoilta maalein 10-6. Tunnetta ottelusta ei puuttunut, sillä edellisen ottelun kabinettipäätöksellä tullut tappio kismitti isäntiä ja lisäksi Legendoille tappio ottelusta olisi tiennyt passitusta sarjapykälää alemmaksi. Read the rest of this entry »
Archive for Maaliskuu, 2010
Storm pelaa kevään 2010 toiseksi viimeisen sarjaottelunsa kohtaamalla perjantai-iltana Porvoon jäähallissa Legendat. Ennakkoon huikean latauksen omaava ottelu alkaa klo 21:00 ja Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Voitosta voittoon viime peleissä kulkenut Storm sai kovan oppitunnin jääkiekon perusteista perjantaina kun kovia pelimiehiä vilissyt, mutta kapealla materiaalilla Hyvinkäälle saapunut sarjaykkönen A-Rangers vei pisteet pääkaupunkiin lukemin 1-8. Paikkansa ottelussa oli myös kotijoukkueella, mutta selkeästi taitavampi joukkue voitti. Read the rest of this entry »
Storm lähtee haastamaan kauden viimeisessä kotiottelussaan III-divisioonan alempaa lopusarjaa johtavan A-Rangersin seuraavalla kokoonpanolla: Read the rest of this entry »
Storm jatkoi perjantaina 12.3 loistavia otteitaan III -divisioonan alemmassa loppusarjassa. Tällä kertaa kotiottelussa täydellisesti lanan alle jäi Polyteknikkojen Urheiluseura Espoon Otaniemesta. Kolmen viimeisen pelin maaliero 38-7 kertoo hyvin viime aikojen hyvistä otteista. Storm pelasi kotiyleisön edessä jälleen hienosti koko joukkueena ja alkukauden pelilliset ongelmat näyttävät olevan toistaiseksi historiaa. Read the rest of this entry »
Hyvinkää Storm pelaa kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa perjantaina 6.3.2010 Hyvinkään jäähallissa. Vastustajaksi luistelee Polyteknikkojen Urheiluseura Espoon Otaniemestä ja ottelu pannuhuoneen kaukalossa alkaa klo 21:10. Hyvinkää Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Storm jatkoi hyvä otteitaan vieraspelissä Espoon Kiekkoseuraa vastaan ja otti ison askeleen kohti sarjapaikan varmistumista voittamalla ottelun lukemin 3-10. Stormin hahmo ottelussa oli useita kumiukkomaisia loistopelastuksia kahminut ja muutenkin varmoja otteita esittänyt maalivahti V-P Ovaska, jolle varsinkin kolmannen erän aikana riitti runsaasti töitä. Read the rest of this entry »
Storm jatkaa kolmosdivarin otteluitaan lauantaina 6.3.2010 matkaamalla Laaksolahteen Espoon Kiekkoseuran vieraaksi. Ottelun aloituskiekko tippuu jäähän klo 19:30 ja Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:





