Storm kärsi sunnuntai-iltana Helsingin Paloheinässä ensimmäisen tappionsa III-divisioonassa Tavastia HC:lle lukemin 8-3. Pisteet ottelussa jäivät oikeutetusti pääkaupunkiin, mutta Stormillakin oli omat hetkensä ottelussa ja lukemat karkasivat rumiksi lopussa Stormin yrittäessä riskillä kavennusta.Maalivahti Petri Isometsälle ottelu oli 100. Stormin paidassa.

Storm lähti otteluun tarkasti puolustaen, sillä tiedossa oli, ettei maalintekokilpailuun voitu lähteä monen tehomiehen poissa ollessa. Vaikka ensimmäisessä erässä kiekko jouduttiin kaivamaan omasta verkosta kolmeen otteeseen, on sanottava, että puolustuspelaaminen ja karvaaminen olivat asenteellisesti paljon paremmalla mallilla kuin aiemmin tällä kaudella. Yksi maali meni omiin, kun Stormilaiset olettivat kiekon olevan maalivahti Petri Isometsän alla ja Tavastian hyökkääjä pääsi sutimaan kiekon maaliviivalta tyhjiin. Myös kaksi muuta ensimmäisen erän maalia tuli pienistä nukahduksista. Toisessa päässä ei onnistumisia saatu aikaan muutamista hyvistä suorista hyökkäyksistä huolimatta.

Toisessa erässä Stormillakin alkoi olla enemmän paikkoja nousta taistelemaan ottelun voitosta. Saman vaihdon aikana pääsi ensin Sante Kemppainen laukomaan yläputkeen, Juho Karjalainen vapaasta paikasta hieman maalin yli ja vielä Mika Mikkola maalin edestä reboundista laukoi kiekon tolppaan. Joskus vain kiekko ei mene maaliin. Ja kun omia tilanteita ei pystytty hyödyntämään, kävi niin kuin kiekkopelissä usein on tapana ja vastustaja iski neljännen maalin heti jäädytystauon jälkeen.

Stormin 4-1 kavennus syntyi onnenkantamoisella, kun Tavastian puolustajalta karkasi alimpana miehenä kiekko mailan katkettua ja Tuomas Muotka kiitti pistäen läpiajosta kiekon maaliin. Mutta vain puoli minuuttia tästä Tavastia karkasi jälleen neljän maalin karkumatkalle. 9 minuuttia ennen loppua Storm pääsi 4-3 ylivoimalle ja otti vielä Isometsän maalin suulta. Riskinotto kannatti, sillä Jaakko Liimataisen siniviivalaukaus kimposi maalin edestä luistelleen Muotkan hartiasuojuksesta maaliin ja kavennus oli tosiasia. Syöttöpiste myös Tony Saariselle ja Muotkalle ensimmäisenä Stormilaisena 200 tehopistettä joukkueen paidassa täyteen. Viisi minuuttia ennen loppua Tavastian Timo Marjamaa kaatoi kuitenkin jälleen kylmää vettä Stormin niskaan laukomalla 6-2 osuman. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Juhani Mattila näytti mallia viimeiseen asti yrittämisestä ja sai karvattua kiekon väkisin itselleen maalin takana. Mattila tyrkkäsi kiekon maalille ja ensimmäistä otteluaan Storm paidassa pelannut Niklas Ojalainen sai nostettua kiekon varmasti maalin kattoon. Tähän Stormin kiri kuitenkin jäi ja viimeisellä minuutilla Tavastia rankaisi vielä kahdesti Stormin hyökätessä riskillä.

Stormilla oli ottelussa tarpeeksi maalipaikkoja, jotta hyvänä päivänä niillä olisi voinut taistella pisteistäkin. Tosi asia on kuitenkin, että niitä maalipaikkoja vastustajalla olin sen verran enemmän, että voitto oli aivan oikeutettu hyvin pelanneelle Tavastialle. Peli pyöri selkeästi enemmän Storm päädyssä ja Isometsä joutui maalilla välillä venymään varsin akrobaattisiin torjuntoihin. Yritys oli Stormilla kohdallaan, eikä lukemien johdosta ole syytä lyödä hanskoja tiskiin. Storm tulee varmasti taistelemaan voitoista tulevissa III-divisioonan kamppailuissa. Ottelu oli siisti huolimatta Stormin 12:sta ja Tavastian 11:sta kaksiminuuttisesta. Koukut ja huitomiset otettiin tarkalla kädellä pois. Perjantainan 5.2. Storm lähtee metsästämään pisteitä kotiluolassaan perinteikkäältä Pitäjänmäen Tarmolta.