Storm palasi voittojen tielle hyvien otteiden jälkeen perinteikästä Pitäjänmäen Tarmoa vastaan perjantai-iltana. Tuomareiden sallivan linjan takia ottelu muistutti mailan käytön osalta lähinnä 90-luvun jääkiekkoa, mutta Storm ei antanut tämän häiritä, vaan tekin nöyrästi töitä ja korjasi pisteet kotiin lukemin 9-5.
Ottelun alussa oli jo aistittavissa, että Storm on kaukalossa tänään taitavampi joukkue. Stormin perisynti tällä kaudella on kuitenkin ollut se, että pääkoppa ei ole ollut valmiina peliin kiekon tippuessa jäähän. III-divisioonassa joukkueet rankaisevat heti, mikäli ajatuksen eivät ole 100% ottelussa. Ajassa 9.25 taululla oli lukemat 0-3 vierailujoille, Stormin nukahtaessa muutamaan kertaan pahasti. Storm otti tässä vaiheessa aikalisän ja se saikin muutoksen aikaiseksi. Aikalisän jälkeen Storm paransi otteitaan selkeästi ja viisikot alkoivat pelata sovitulla tavalla. Ensimmäisen kerran kurinalaisesti keskialueen sumputtaneen PiTa-puolustuksen pääsi rikkomaan Jesse Tetri ajassa 14.58. Sante Kemppainen vastaanotti omalla siniviivalla kovan pommin, mutta siirsi juuri ennen kaatumistaan kiekon Tetrille. Tetri luisteli keskialueen läpi ja laukoi tarkasti ranteella yläkulmaan. Seuraavana onnistui ylivoimalla pitkään apina selässään pelannut Olli Leppänen. Tetrin aloitusvoiton jälkeen kiekko Mika Mikkolan kautta viivaan Leppäselle, jonka tarkka lämäri viuhui maalin yläkulmaan.
PiTa joutui turvautumaan rajuun mailankäyttöön, sillä muuten vierailijat eivät millään pysyneet Stormin vauhdissa mukana. Vaikka suuri osa rikkeistä menikin tuomareilta läpi sormien, pääsi Storm silti kokeilemaan ylivoimaa useamman kerran. Toisen erän alkuun Olli Leppänen latasi ylivoimalla kiekon jälleen viivasta maalille ja mailoineen välissä oli sadatta otteluaan Stromissa pelannut Tony Saarinen, joka ohjasi 2-3 kavennuksen komeasti maalin kattoon. Vain pari minuuttia edellisestä taas ylivoimalla Storm siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Kiekko kimpoili maalin edessä kunnes Timo Lindholm latasi lätyn maaliin. Syöttöpisteet Juhani Mattilalle ja Mika Ketoselle. Myös seuraavana jäälle tullut kentällinen onnistui saman tien kasvattamaan johtoa. Mikko Eskola sai kiekon keskialueella Saariselta. Eskola harhautti puolustajan, eikä välittänyt vaikka tämä iski häntä mailalla päähän. Vielä ennen maalintekoyritystä samainen pakki veti viikateiskulla törkeästi Eskolaa käsille, mutta siitä huolimatta Eskola nosti kiekon varmasti maalin kattoon. Vaikka tilanteesta syntyi maali, pakko ihmetellä miten PiTa puolustaja selvisi tilanteesta ilman passitusta rangaistusaitioon. Ennen jäädytystaukoa Storm onnistui vielä kahdesti. 6-3 osumassa Stormin kultaranne Tony Saarinen sai kiekon vauhtiin Eskolan ja Jaakko Liimataisen avauksesta. Saarinen laukoi siniviivan jälkeen tulisen lämärin suoraan maalin takayläkulmaan – täydellinen laukaus. 7-3 osuma syntyi jälleen Eskolan lavasta, syöttäjänä Ilkka Korpela.
Jäädytyksen jälkeen PiTa jatkoi siitä mihin oli jäänyt. Mailaa tuli joka puolelle vartaloa jatkuvalla syötöllä, eikä tuomarit saaneet tätä millään kuriin. Mailaan naamaan sai maistaa Eskolan lisäksi ainakin Tetri, Mikkola ja Tuomas Muotka. Suurimpaan osaan tilanteista raitapaidat eivät reagoineet millään tavalla. Storm sen sijaan jatkoi omaa pelaamistaan ja siirtyi jo 8-3 johtoon juuri ennen toisen erän loppumista. Maalintekijänä Mikkola ja syöttäjänä Tetri – jälleen onnistuminen ylivoimalla. Yhdeksännen maalin viimeisteli Lindholm – tällä kertaa alivoimalla – Muotkan vapauttaessa tämän puolittaiseen läpiajoon. Lopussa Tarmo sai aikaiseksi pari kavennusmaalia ottelun jo ratkettua, mutta pisteiden kannalta maaleilla ei enää ollut merkitystä. Kolmannessa erässä nähtiin pari kunnon kahakkaa, kun Storm riittävän johdon saatuaan alkoi antaa iskuja myös takaisin. Ensimmäisessä kahakassa pääroolissa oli Jari Sulonen, joka väänsi kerralla kahta vastustajaa vastaan. Lopun oman pään hässäkässä mukaan paineihin intoili myös maalivahti Petri Isometsä, jolle ei kuitenkaan rangaistusta tilanteesta tuomittu.
Lukuun ottamatta ottelun ensimmäistä 10-minuuttista, Storm esitti ehjintä peliä ja parasta yritystä koko kaudella. Kotijoukkue ei hermostunut vastustajan rajusta mailapelistä tai tuomareista, vaan sen sijaan mätti taululle maaleja, puolusti keskialueen kurinalaisesti ja siivosi miehet pois omalta maalilta. PiTan kunniaksi on luettava se, että joukkue sulki keskialueen tehokkaasti ja pyrki koviin taklauksiin joka tilanteessa – joskus tosin tilanteen jälkeenkin – ja teki osaltaan tapahtumasta viihdyttävän kiekko-ottelun. Ilahduttavaa oli, että jokainen Storm kentällinen sai tasaisesti onnistumisia. Stormille päänvaivaa aiheuttanut ylivoimapeli ei tänäänkään välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla toiminut, mutta neljään tehtyyn ylivoimamaaliin on oltava tyytyväinen. Storm oli parempi joukkue ja tärkeät pisteet jäivät ansaitusti Hyvinkäälle. Pisteiden metsästys jatkuu ensi viikolla ensin tiistaina vieraissa HC Morjensta vastaan ja perjantaina 12.2. kotipelissä HC Ludwigia vastaan.






Leave a comment