4.4.2010 Näädät – Storm 4-10

Storm päätti sarjakautensa upouudessa Salmisaaren jäähallissa pääsiäissunnuntaina kukistamalla samoista kärkipään sijoituksista taistelevan Hernesaaren Näädät lukemin 4-10. Ennen ottelua pientä hämminkiä aiheutti se, että ottelu merkattu pelattavaksi Hernseraaren jäähallissa, jonka ovesta Storm joukkue kävi lukemassa hallin olevan suljettu. Jääkiekkoliitto / Jääkenttäsäätiö oli kokonaan unohtanut infota joukkueita ottelupaikan muutoksesta. Paikalle kuitenkin ehdittiin ajoissa ja peli päästiin pelaamaan.

Storm luistin liikkui heti ottelun alusta mukavasti kapeassa ja pienessä kaukalossa, mutta jokin tietty röyhkeys ja itsensä likoon laittaminen puuttui. Näin ollen, ei ensimmäistä, eikä varmaan viimeistä kertaa vastustaja päästettiin johtoasemaan heti ottelun alussa. VP Ovaska Stormin maalilla pysäytti kuitenkin tukun isäntien muita loistotilanteita ja Storm alkoi vyöryttää enemmän ja enemmän vaarallisia hyökkäyksiä Näätien päätyyn. Aivan ensimmäisen erän lopulla Mika Mikkola avasi keskialueelle Tuomas Muotkalle. Muotka pääsi etenemään aina maalille asti ja kun ei itse onnistunut, passasi tämä pitkäaikaiselle tutkaparille Tony Saariselle paikan maalin eteen, josta Saarinen tälläsi kiekon reppuun. Saarinen oli juuri tullut takaisin kentälle nenään tulleen tällin jälkeen saatuaan verenvuodon lakkaamaan.

Toiseen erään, Stormin yllätykseksi, ensimmäistä kertaa tällä kaudella vaihdettiin päätyjä kesken pelin. Pienessä kaukalossa tämä tiesi sitä, että aition luukut sijaitsisivat hyökkäysalueen puolella toisen erän ajan ja varsinkin pakeilla olisi pitkä matka vaihtoon. Tilanne yllätti Stormin sen verran pahasti, että heti erän alussa Näädät pääsi rokottamaan ylivoimalla pahan vaihtovirheen seurauksena. Stormin 2-2 tasoitus syntyi heti seuraavassa vaihdossa. Mikko Eskola pisti Näätien puolustuksen nippuun ja laukoi ranteella kohti maalia. Irtokiekko tipahti suoraan Muotkan lapaan ja kiekko helposti maaliin. Minuutti tästä Muotka pääsi viimeistelemään toistamiseen samasta paikasta. Ilkka Korpela koetti laukoa B-pisteen kaarelta kiekkoa kohti maalia, mutta kiekko kimposi Saarisen lapaan. Saarinen tökkäsi kiekon viereen Muotkalle, jonka laukaus yllätti Näätien maalivahdin. 2-3 osuman jälkeen Storm meni menojaan. Vain 11 sekuntia edellisestä osumasta hyökkäyspään aloituksen jälkeen Eskola ja Mika Ketonen taistelivat kiekon Juhani Mattilalle. Mattilan ranne puhui ja Storm 2-4 karkumatkalle. Seuraava osuma syntyi alivoimalla ajassa 26.55. Tehokkaan pelin pelannut Eskola katkaisi Näätien syötön ja karkasi läpiajoon. Eskola yleensä pistää näistä varmasti kiekon maaliin ja niin tälläkin kertaa – nätillä harhautuksella kiekko veskarin haaroista sisään ja kädet pystyyn. 2-5 tilanteessa Stormin peli hieman hyytyi ehkäpä pienen hyvänolon tunteen vuoksi. Ottelun puolen välin kohdalla Näädät tulikin näennäisesti peliin mukaan tekemällä 3-5 kavennusmaalin.

Jäädytystauon jälkeen jäällä tapahtui pahannäköinen kaatuminen, mihin ei kuitenkaan mitään rikettä liittynyt. Näätien kapteenin törmäsi Mattilan kanssa ja loukkasi selkäänsä. Uudesta hallista ei löytynyt paareja ja kaiken lisäksi ambulanssi ei meinannut löytää perille, koska hallia ei löytynyt navigointilaitteista. 20 minuutin odottelun jälkeen mies saatiin kannettua lamppuautoon ja peli takaisin käyntiin. Pitkä odottelu vei parhaan terän monen luistelusta, mutta vaikeinta oli varmasti Olli Leppäsellä, joka joutui ylimääräisen viivytyksen ja jäädytystauon lisäksi samaan aikaan istumaan 10-minuuttista. Ajassa 38.15 Ketonen karvasi hyvin Näätien kulmauksessa. Kiekko ajautui Muotkalle, joka löysi maalin kulmalle karvauksen jälkeen nousseen Ketosen. Ketosen ranne löysi tarkasti tiensä perille maalivahdin patjan yli takanurkkaan. Vielä ennen toisen erän loppua Saarinen vapautti Eskolan läpiajoon. Eskola tarjoili epäitsekkäästi vielä Muotkalle toiselle tolpalle ja Muotka pääsi viimeistelemään hattutempun. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 3-7. Kun kolmatta erää oli pelattu 35 sekuntia, alkoi näyttää ensimmäistä kertaa sille, että ottelu on ratkeamassa. Karjalainen – Mattila – Mikkola – Liimatainen – Hakoluoto viisikko pelasi hyvää hyökkäysalueen pyöritystä. Liimataisen viivavedon jälkeen kiekko ajautui B-pisteen kaarelle Mikkolalle. Mikkola heitti tarkan lättysyötön takatolpalle ja Juho Karjalainen löi kiekon ilmasta tyhjään maaliin kuin Punakoneen hyökkääjät aikoinaan. Viimeiset niitit Näädät -arkkuun lyötiin pienen jäähysuman aikana noin kuusi minuuttia ennen loppua. 4-3 vastaan Katajamäki lähetti oman maalin takaa Eskolan etenemän kiekon kanssa. Ketonen teki erinomaisen blokin keskialueella ja Eskola pääsi vauhdilla haastamaan puolustajat. Eskola vei tilanteen loppuun asti pakkien välistä ja laukoi lukemat 3-9. Maalista merkattiin syöttöpiste myös erinomaisen ottelun pelanneelle maalivahti VP Ovaskalle. 5-4 ylivoimalla saatiin kymmenluku täyteen. Leppänen avasi keskialueella Muotkalle, joka haki hyökkäysaluella takatolpalta Eskolaa. Tämä passasi vielä takaisin ja kiekko kimposi lopulta Muotkan luistimesta maaliin. Stormin tämän kauden maalitykille Eskolalle epätyypillisesti jo ottelun 4. syöttöpiste ja vähintään yhtä epätyypillisesti Muotkalle 4. maali. Lopussa Näädät kaunisteli lukemia 4-10:een ja niihin lukemiin ottelu myös päättyi.

Sarjakauden päätökseen voi olla hyvinkin tyytyväinen. Storm joukkue pelasi uhrautuvasti – Jani Hakoluoto mm. näytti esimerkkiä heittäytyen kiekon eteen 3-8 johtotilanteessa – ja hyvin joukkueena. Moraalia osoittaa, että Pääsiäissunnuntaina iltamyöhään joukkue lähtee täysillä taistelemaan pisteet kotiin ottelusta, jossa ei muuta merkittävää panosta ollut kuin sijoitus sarjan kärkipäässä ja kauden lopetus voittoon. Kautta voidaan pitää onnistuneena, sillä tavoitteet III-divisioonan noususta ja siellä paikan säilyttämisestä ylitettiin kirkkaasti. Muutama pohjakosketus esti taistelun sarjan voitosta, mutta Podium-paikoille Storm taisteli. Vaikka sarjakausi on ohi, pelaa Storm vielä ainakin yhden harjoitusottelun KaVoa vastaan keskiviikkona.

Ottelun jälkeen suuri osa joukkueesta suuntasi vielä kotikaupungin pääsiäisyöhön juhlimaan päättynyttä sarjakautta III -divisioonassa teemalla ”Stormin pronssimitalijuhlat”. Osuvampaa päätöstä Stormin pääsiäistarinalle ei voi saada, erään entisen Storm -pelaajan liityttyä joukkoon ja ajautuen yhteenottoon yökerhossa n. 2000 -vuotta sitten pääsiäisen aikoihin Lähi-Idässä vaikuttaneen suurmiehen kaksoisolennon kanssa.

One comment

  1. Miksi raportissa ei puhuta huoltojoukoista mitään?Ilman kolmihenkistä täsmäasetta ottelua olisi tuskin voitettu!

Comments are closed.