Storm päätti kautensa, kun nelosdivarissa ahkerasti vastustajien verkkoa heiluttanut Keravan Shakers saapui mittaamaan tasonsa sarjaporrasta korkeammalla pelaavaa hyvinkääläisjoukkuetta vastaan. Storm vei ottelun selkeästi nimiinsä lukemin 12-3, mutta Shakers tarjosi kotijoukkueelle paremman vastuksen kuin moni kolmosdivarin joukkue tällä kaudella. Ottelu pelattiin pienessä askissa harjoitushallin puolella ja tarjosikin paikalle saapuneille katsojille runsaasti tapahtumia.

Kun vastustaja kunnioitti peliä saapumalla Hyvinkäälle tähän vuodenaikaan pelattuun harjoitusotteluun hyvällä asenteella ja lähes täydellä kokoonpanolla, niin Stormkin syttyi taistelemaan. Ottelun puoliväliin mennessä taululle oli ladottu lukemat 6-1 kotijoukkueen hyväksi, mutta reilu johto ei koko totuutta ottelusta kertonut. Aika ajoin Stormia piti pystyssä peräti 49 torjuntaa ottelussa tehnyt maalivahti Joonas Lindberg. Kotijoukkueen Mikko Eskola pelasi liekeissä ja viimeisteli hattutempun jo ensimmäisessä erässä ja syötti päälle vielä Juhani Mattilan tekemän avausmaalin.

Kotijoukkue kadotti otettaan runsaaseen jäähyilyyn. ”Rapatessa roiskuu” sanotaan ja kolmosdivarissakin Stormin pelityyli tuotti eniten jäähyminuutteja, mutta tässä pelissä asia korostui. Vaikka Storm otti selkeän voiton ja oli parempi joukkue kaukalossa, niin ihmetellä täytyy Stormin 24 jäähyminuuttia vierailijoiden 8 minuuttia vastaan. Tuomareitakaan ei voi syyttää – aina löytyy yksittäisiä kiistanalaisia tilanteita – mutta pääasiassa kaksikko oli ajan tasalla. Shakers voittikin toisen erän lukemin 1-2 ja kavensi pelin 6-3:een. Vierailijoiden selkäranka katkesi kuitenkin Juho Karjalaisen illan toiseen osumaan, johon esityön tekivät ketjukaverit Mika Mikkola ja Jarkko Peltola. Maalin jälkeen Storm vei peliä ja karkasi 12-3 voittoon. Mikkolan johtama hyökkäysketju takanaan Olli Leppänen ja Jani Pieksemä löysi alun hapuilun jälkeen loistavan pelivireen ja tekikin tehot: Karjalainen 2+1, Mikkola 1+1 ja Peltola 1+1. Myös Mattilan (2+2) johtama kentällinen oli tänään tehokkaana laidoillaan Eskola (peräti 4+2) ja Mika Ketonen (0+2) sekä puolustajina Ville Laitinen (0+1) ja Tuomas Vitikainen. Kentällisestä Vitikainen ”voitti” Stormin kauden 2009-2010 jäähypörssin 77 minuutilla ja Eskola pistepörssin 70 tehopisteellä. Runsaasti hyviä tilanteita sai aikaan myös kentällinen Muotka (0+1), Lindholm (1+1), Viuhko (0+1), Liimatainen (0+1) ja Korpela (1+1), mutta maalitilanteita ei kovinkaan kovalla prosentilla hyödynnetty – joukkueena 12 tehtyyn maaliin pitää kuitenkin olla tyytyväinen. Lindholm rikkoi maalillaan Tony Saarisen jälkeen toisena pelaajana 100 maalin rajan Storm paidassa.

Vaikka omassa päässä viisikkopuolustuksessa välillä löysäiltiin, niin toisaalta karvaus oli aggressiivista, itseä laitettiin likoon ja keskialueen takakarvaus sekä alivoimat hoidettiin hyvällä asenteella. Kauden viimeiseksi harjoitusotteluksi kaukalossa nähtiin hyvää kiekkoa molemmilta joukkueilta – maalipaikkoja, maaleja, taklauksia, jäähyjä ja pieniä nokkapokkia. Tästä lähdetäänkin sitten kohti kauden päättäjäisiä ja potkupallopelejä. Sillä aikaa kun peruskaduntallaajat lojuvat terasseilla ja kiertävät kesäfestareita, Stormin miehistö rääkännee itseään Sveitsin maastossa ja saapuu kauden 2010-2011 ensimmäisiin jääharjoituksiin huippukunnossa ja alle 10 rasvaprosentilla – uskoo ken tahtoo…

Pysykää kuitenkin sivujen suhteen ajantasalla, sillä myöhemmin sivuille tulee vielä läpileikkaus päättyneestä kiekkokaudesta 2009-2010.