1.2-3.2.2018 PITA – STORM 7-9 JA STORM – NÄÄDÄT 3-4

Paikallispeliä seuranneella viikolla Storm pelasi kaksi ottelua, torstaina vieraissa Konalassa Pitäjänmäen Tarmoa ja lauantaina kotona Hernesaaren Näätiä vastaan. Saldona näistä otteluista kaksi pistettä vaikka neljäkin olisi ollut otettavissa.

 

Torstaina 1.2 Storm matkasi Helsingin Konalan myöhäisillan otteluun PiTaa vastaan. Edellisviikonlopun Bruins -peli oli verottanut kokoonpanoa jonkun verran loukkaantumisten ja pelikieltojen seurauksena ja tämän lisäksi muutama pelaaja joutui jäämään sivuun työesteiden tai vastaavien syiden takia, joten pelattavaksi oli ottelu, josta puuttui laskutavasta riippuen 7-8 vakikokoonpanon miestä. Ja vielä tämän päälle voidaan sanoa, että eivät kaikki pelaavan kokoonpanon kaveritkaan missään 100% kunnossa olleet. Ennen ottelua Stormin joukkueenjohto päätti ottaa seuran kakkosjoukkueesta vielä muutaman pääsääntöisesti nelosdivaria pelanneen kaverin mukaan paikkaamaan poissaoloja, joten lähtökohdat PiTa -otteluun eivät siis olleet mitenkään optimaaliset.

 

 

Huolimatta haasteellisesta lähtökohtatilanteesta muodostui PiTa -ottelusta kuitenkin varsin sisukas näytös mukana olleelta Storm -rosterilta. Ennen ottelua joukkue sopi, että lähdetään pelaamaan ottelua puhtaasti oman pään kautta ja panostetaan vastahyökkäyksiin. Tämä pelisuunnitelma toimi liki täydellisesti ensimmäiset 30 minuuttia: Ensimmäisen erän jälkeen taululla komeili lukemat 3-0 Stormille ja ajassa 24:05 taululla komeili jo lukemat 5-0 vierailijoille. Tähän mennessä Storm -kippari Mikko Eskola oli ehtinyt heittää jo hattutempun. Tämän jälkeen vierailijat kavensivat, Storm kuittasi, vierailijat kavensivat taas ja ajassa 31:05 siirsi Stormin kakkosjoukkueesta pikahälytyksellä mukaan kutsuttu Kasperi Halonen vierailijat jo 7-2 johtoon. Tiedä sitten hiipikö se kuuluisa hyvänolon tunne puseroon, mutta tämän jälkeen isäntäjoukkue PiTa naputteli vajaassa puolessa erässä neljä maalia muuttaen lukemat 7-6:n. Tämän jälkeen Stormin valmennus päätti tiivistää kokoonpanoa ja homma saatiin takaisin uomiinsa kolmannessa erässä. Vapauttavan 6-8 maalin tasavajaalla ajassa 48:15 iski Mikko Glans pelin aaltoillessa päästä päähän. Tästä alle alle viisi minuuttia ja ajassa 53:08 niittasi kauden ensimmäistä otteluaan pelannut Teemu Komulainen taululle lukemat 9-6 vierailijoille jäätävällä rystypuolen ilmaohjurilla. Noin puoli minuuttia ennen loppua PiTa vielä teki yhden maalin ilman maalivahtia, mutta tällä maalilla ei ollut muuta merkitystä kuin jonkin sortin symboliarvo Stormin viedessä pinnat Hyvinkäälle lukemin 9-7.

 

 

Jos torstain Konalan ottelusta voidaan sanoa, että Storm pelasi mallikkaasti ja sisukkaasti hankalassa tilanteessa ja hankalassa paikassa, niin vastaavasti lauantain 3.2 kotiottelusta Stormin esityksestä ei valitettavasti samaa voida sanoa. Ilmeisesti osa pelaajistosta oli tullut hallille sillä mentaliteetilla, että riittää kun tullaan paikalle niin kaksi pistettä napsahtaa plakkariin. No ei napsahtanut. Huolimatta edellispelien todella pirteistä esityksistä ja kaikki alkukauden vaikeudet mukaanluettuna kaukalossa nähtiin tämän kauden hengettömin ja löysin Storm ja lopputulos oli sen mukainen. Voitto 4-3 vierailija Näädille ja täysin ansaitusti. Kolmannen maalinsa Storm viimeisteli aivan loppuhetkillä ilman maalivahtia. Kaikkia tekosyitä ja selityksiä voidaan keksiä, mutta fakta on se, että jos vastustaja voittaa kaikki irtokiekot ja kaksinkamppailut, niin se voittaa yleeensä myös ottelun ja täysin ansaitusti. Todettakoon vielä, että kotijoukkueella oli lähes kaikki kärkikokoonpanon äijät mukana ja siitä huolimatta tulos oli kuvatun kaltainen. Mihinkään selittelyyn tai muiden selän takana piileskelyyn ei siis ole varaa.

 

 

Seuraavan kerran Storm on tulessa viikon päästä sunnuntaina klo 18:40, kun vieraaksi saapuu PT-80 Riihimäeltä. Siitä lähdetään, että tuolloin kotiaskissa nähdään täysin eri ilmeellä pelaava kotijoukkue.