7.10.2018 STORM – NÄÄDÄT 11-5

Storm pääsi naulaamaan ensimmäisen kerran kuluvaan kiekkosesonkiin taululle kaksinumeroiset lukemat Hernesaaren Näätien vieraillessa Paavolan pannuhuoneen sunnuntai-illassa. Jos parissa aiemmassa kotiottelussa Storm ei ole ollut hereillä heti alussa, niin tällä kertaa joukkue sitä oli ja käytännössä tyrmäsi Näädät ensimmäisen 20 minuutin aikana. Taululla 6-0 ja Riku Viljasella hattutemppu plakkarissa.

Kuten tunnettua on aina hankalaa vastaavanlaisen erän jälkeen lähteä ennakkosuosikkina seuraavaan erään. Niin tälläkin kertaa, sillä seuraavat kolme maalia ottelussa teki Näädät ja samalla teki pelistä vielä pelin. Osin voidaan sanoa, että kävi Näädillä tuurikin, mutta hatunnoston arvoisesti myös pyrkivät pelaamaan kiekollista peliä ja rokottivat jokaisesta Stormin lepsusta pelaamisesta. Erän alun mustan viisiminuuttisen jälkeen Storm sai ruotuja taas ojennukseen ja ajassa 33:05 Viljanen viimeisteli ratkaisevan tuntuisen 7-3 maalin ja samalla neljännen henkilökohtaisen maalinsa. Tämän jälkeen heti seuraavassa vaihdossa Mikko Eskola muutti lukemat 8-3:n.

Kolmannen erän alussa Näädät antoi vielä muistutuksen, että kentällä on syytä olla hereillä ottelun loppuun kaventaessaan ajassa 41:17 8-4:n, mutta tämän jälkeen Storm meni menojaan ja ottelun loppu oli lähinnä kosmetiikkaa. Vajaalla kahdella kentällä pelanneilla Näädillä alkoi juissi loppumaan ja peli pyöri lähinnä vierasjoukkueen kenttäpäädyssä. Ottelun lopussa Stormilta Eskola ja Joni Koskinen viimeistelivät henkilökohtaiset hattutemput.

Mitään kauneuksia ottelu ei tarjonnut ja edelleen riittää porukalla töitä tehtävänä oman pään virheiden ja ehjän 60 minuutin pelaamisen kanssa, mutta parempaan suuntaan koko ajan mennään. Positiivisena asiana nostettakoon esiin tyrmäävä ensimmäinen 20 minuuttia ja useamman pelaajan henkilökohtaiset onnistumiset. Hattutempun viimeistelivät Viljanen (4+1), Koskinen (3+2) ja Eskola (3+0). Muita onnistujia pisteiden valossa olivat Jesse Lepola (0+3), Toni Pulkkinen (0+3), Jari Saruaho (0+2) ja Teemu Laine (1+0). Positiivinen juttu on myös ainoastaan 4 x 2 minuutin rangaistusta, joskin peli oli hyvin siisti ja siinäkin on ehkä puolet liikaa.

Näistä askelmerkeistä kohti 14.10 kotiottelua, jolloin vieraaksi Hyvinkäälle saapuu Tavastia.