Uusi kausi, uudet kujeet

Vaikka vielä on kesää jäljellä, niin kuitenkin tuleva kiekkokausi kovaa vauhtia 2010-11 kolkuttelee jo ovella. Huolimatta siitä, että Juhannuksen jälkeen sivuilla ei juurikaan mitään ole tapahtunut, niin kulisseissa kuitenkin on.

Kuten huomaatte, seuran nettisivut ovat saaneet uuden ilmeen muutamine lisäominaisuuksineen.

Stormin divariporukka palaa jäälle sorvin ääreen elokuun ensimmäisellä viikolla ja jatkaa pelejään III -divisioonan alkulohkossa 1. Sarjapelit alkavat näillä näkymin syyskuun lopussa vierasottelulla Loviisassa LJK:ta vastaan. Sarjapelien alkua ennen joukkue osallistuu turnaukseen Keravalla ja pelaa todennäköisesti useamman harjoitusottelun. Joukkueen peleistä lisäinfoa myöhemmin.

Hyvinkää Storm myös ylpeänä ilmoittaa, että seuran alaisuuteen pelikaudeksi 2010-11 perustetaan harrastejoukkue, joka kantaa nimeä Hyvinkää Storm Team. Joukkue osallistuu tulevan kauden aikana Mäntsälässä pelattavaan perinteikkääseen MHL -liigaan, jossa Storm pelasi vuosina 2006-2009. Harrasteporukan syntymisen myötä avataan myös uusi sivu Hyvinkää Stormin seurahistoriassa, ja se tarkoittaa sitä että joukkue saa omat nettisivunsa tulevan syksyn aikana.

JUHANNUS!

Hyvinkää Storm toivottaa kaikille ystävilleen ja tukijoilleen railakasta juhannusta.

Kiitokset kuluneesta kaudesta ja palataan asiaan kiekon merkeissä taas elokuussa!

16.4.2010 Storm – Shakers 12-3

Storm päätti kautensa, kun nelosdivarissa ahkerasti vastustajien verkkoa heiluttanut Keravan Shakers saapui mittaamaan tasonsa sarjaporrasta korkeammalla pelaavaa hyvinkääläisjoukkuetta vastaan. Storm vei ottelun selkeästi nimiinsä lukemin 12-3, mutta Shakers tarjosi kotijoukkueelle paremman vastuksen kuin moni kolmosdivarin joukkue tällä kaudella. Ottelu pelattiin pienessä askissa harjoitushallin puolella ja tarjosikin paikalle saapuneille katsojille runsaasti tapahtumia. Read the rest of this entry »

Kokoonpano perjantain kotipeliin

Storm lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Read the rest of this entry »

7.4.2010 KaVo – Storm 3-10

Storm pelasi näytösottelun legendaarista Kaukasten Voimaa vastaan tiistain myöhäisillassa Hyrylän jäähallissa ja takoi taululle selvät voittolukemat 3-10. Mitä pitemmälle ottelu eteni, sitä enemmän jääkiekko-ottelu alkoi muuttua hawaiji-kiekoksi, jossa maaleja haettiin isollakin riskillä. KaVo pisti hyvin vastaan sarjaporrasta ylempänä pelanneelle Stormille ja tulikin alussa kovaa päälle, mutta ei loppujen lopuksi mahtanut paremmilleen mitään.
Read the rest of this entry »

Kokoonpano 7.4 pelattavaan vierasotteluun KaVoa vastaan

Storm kohtaa keskiviikkona klo 22:00 alkaen harjoitusottelussa Kaukasten Voiman Hyrylän Jäähallissa. Taistoon Pohjois-Uudenmaan herruudesta Storm lähtee seuraavalla kokoonpanolla:

Read the rest of this entry »

4.4.2010 Näädät – Storm 4-10

Storm päätti sarjakautensa upouudessa Salmisaaren jäähallissa pääsiäissunnuntaina kukistamalla samoista kärkipään sijoituksista taistelevan Hernesaaren Näädät lukemin 4-10. Ennen ottelua pientä hämminkiä aiheutti se, että ottelu merkattu pelattavaksi Hernseraaren jäähallissa, jonka ovesta Storm joukkue kävi lukemassa hallin olevan suljettu. Read the rest of this entry »

Kokoonpano kauden viimeiseen III -divariotteluun

Hyvinkää Storm pelaa pelikauden 2009-10 viimeisen ottelunsa III -divisioonassa huomenna pääsiäispäivänä 4.4.2010. Ottelun isäntäjoukkueena toimii Hernesaaren Näädät ja pelipaikkana melko loogisesti Hernesaaren jäähalli. Ottelu alkaa klo 20:30 ja Storm lähtee matkaan seuraavalla kokoonpanolla: Read the rest of this entry »