Kategoria: III-Divisioona 2021-2022

13.3.2022 IHK – STORM 6-2

Ei lisäpisteitä tänään isäntäjoukkue IHK:n pitäessä uuninluukut kiinni käyden samalla tuikkaamassa paikoista tarpeelliset maalit.

Yrityksestä ei Stormilla missään nimessä jäänyt kiinni, sillä torjuntoja IHK:n maalivahdilla oli 52 Stormin 32 torjuntaa vastaan, tolppien ja putkien kilistessä useampaan kertaan, mutta maalit ratkaisee. IHK oli ottelun alussa paremmin hereillä, rokotti Stormin virheistä tehokkaammin ja pelasi vahvaa pienen kaukalon puolustuspeliä ja sitä kautta teki vierailijoiden elämän hankalaksi. Lopullinen ratkaisu (5-2) ottelussa syntyi n. kaksi minuuttia ennen loppusummeria ylivoimalla ja Stormin loppukiri kilpistyi siihen. Viimeisen maalinsa IHK teki tyhjiin. Sellaista se hoki välillä on ja ansaittu voitto isäntäjoukkueelle.

Matka jatkuu heti tulevana keskiviikkona Helsingin Kaarelassa HJK:n konkariversion vieraana.

6.3.2022 GRIFK 2 – STORM 4-8

Hyvinkää Storm jatkoi voitokkaita otteitaan III-divarissa kukistamalla sunnuntai-illan vierasottelussa Kauniaisten Grani 2:n lukemin 8-4.

Vauhdikkaasti päästä päähän aaltoillut ottelu alkoi kääntyä Stormille jo ensimmäisen erän loppupuolella ja kakkoserässä tasaisesti kolmella ketjulla jauhanut Storm nousi Granin rinnalle ja paineli karkuun. Ottelu oli tasaisen vahva esitys kaikilta Stormin ketjuilta ja etenkin kolmannessa erässä kapeammalla rosterilla pelannut isäntäjoukkue Grani alkoi hyytymään huomattavasti verrattuna Stormiin. Vaikka isännät sinällään pelasivat ihan vauhdikasta kiekkoa ja saivat luotua tilanteita, niin totuuden nimissä on sanottava, että paikat Stormilla olisi ollut ottelun loppupuoliskolla useampaankin maaliin, mutta Granin maalivahti oli koko ottelun ns. mies paikallaan ja maalien eteen sai oikeasti tehdä hommia.

Illan tehomiehet: Markus Haviala (3+1), Joni Koskinen (2+1), Jonne Partanen (1+2), Riku Viljanen (0+3), Topi Palviainen (1+1) ja Mikko Eskola (1+0). Stormin maalilla Late Tynys torjui 36 laukausta.Pelit Stormilla jatkuu viikon päästä IHK:n vieraana.

27.2.2022 STORM – EVU 6-3

Storm palasi voittojen tielle kellistettyään kotipelissään EVU:n kevätkauden ensimmäisen ehjän 60 minuuttisen päätteeksi. Vastustaja tuli otteluun vain 11 kenttäpelaajalla ja onnistuikin pitämään hyvin pelanneen maalivahtinsa johdolla sitkeästi pintansa aina kolmanteen erään saakka, mutta kolmannessa Stormin leveämpi materiaali oli liikaa ja EVU tippui kyydistä.

Kovimmassa vireessä Stormilta oli tällä hetkellä tulikuuma Markus Haviala, joka kuittasi itselleen tehot 2+2. Ketjukaveri Riku Viljanen säesti hienosti tehoilla 2+1. Muut tehomiehet Stormilta olivat Jesse Lepola (1+1) ja Joni Koskinen (1+1). Maalilla Aleksi Kortesaari pelasi kelpo ottelun torjumalla 33 kiekkoa.

Pelit Stormilla jatkuu viikon päästä, jolloin lauantaina kotona vastassa Hawks ja sunnuntaina vieraissa Grani.