Kategoria: Historia

PUOLIVÄLIERÄT 5.3.2020 PITA – STORM 8-3 ja 7.3.2020 STORM – PITA 5-5

5.3.2020 PITA – STORM 8-3

Lyhykäisyydessään: Storm ei ollut ottelun alussa valmiina pelaamaan playoff -kiekkoa, kun taas isäntäjoukkue PiTa oli. Ensimmäisessä erässä Storm oli sellaisessa mankelissa, mihin ei vielä tällä kaudella ollut joutunut kertaakaan ja taululla tämän seurauksena 20 minuutin jälkeen 5-0. Shokkialun jälkeen unihiekat karisivat vierailijoiden silmistä ja myös Storm alkoi pelaamaan jääkiekkoa, vieden toisen erän lukemin 3-1. Rikkonaiseen, mutta sinällään tasaiseen kolmanteen erään PiTa teki kaksi maalia ja tämän jälkeen kellosta loppuivat Stormin näkökulmasta yksinkertaisesti viiden maalin kaulan kirimiseksi minuutit kesken.

Se siitä lyhykäisyydessään, ei ollut Stormin päivä tällä kertaa, mutta lauantaina on uusi päivä ja siitä lähdetään, että silloin on Stormin päivä.

7.3.2020 STORM – PITA 5-5

Vaikka Storm jätti jotakuinkin kaiken jäälle mitä rotsin sisältä löytyy ja esitti huikean tasonnoston Kaarelan pleijarisarjan ensimmäiseen osaotteluun verrattuna, niin tällä kertaa se ei vaan riittänyt ja välieriin otteluparista etenee Pitäjänmäen Tarmo. Storm olisi ottelusta tarvinnut voiton ja tämän jälkeen oltaisiin menty ”kerrasta poikki” jatkoerään, mutta niin vain sitkeästi puolustanut PiTa sai tärkeimmillä hetkillä pidettyä maalinsa puhtaana ja Stormin oli tyytyminen 60 minuutin punnertamisen jälkeen tasatulokseen.

Storm aloitti ottelun räväkästi voittaen ensimmäisen erän 3-0, mutta tämän jälkeen vierailija sai rivejään ojennukseen ja toiselle erätauolle lähdettiin lukemista 4-4. Kolmannen erän alussa PiTa siirtyi johtoon ylivoimalla, mutta tämän jälkeen Stormin Tuomas Lehtoaro tasoitti vielä lukemat 5-5:n illan toisella osumallaan. Kuvassa esiintyvän Lehtoaron voidaan sanoa olleen illan hahmo Stormilta, sillä pitkän tauon jälkeen mies onnistui kahden tärkeän maalin teossa ja oli muutenkin vahvalla pelipäällä Stormin ykkösvitjassa. Lehtoaron lisäksi 56 kiekkoa ottelussa torjunut ja sairastuvalta kokoonpanoon otteluun tullut maalivahti Lauri Tynys ansaitsee erityismaininnan.

Merkittävin ero joukkueiden välillä ottelusarjassa tuli puhtaasti rutiinitasossa, ei niinkään yksilötaidossa. PiTan paketti pysyin kurinalaisesti kasassa tarvittavat kuusi erää kotona ja vieraissa, kun Stormilla pakka oli ojennuksessa vain viisi erää ja Kaarelassa ensimmäinen erä katsottiin lähinnä mitä kentällä tapahtuu. Siinä se pienen pieni ero ja PiTa ansaitusti seuraavaan ottelupariin.

Kiitokset PiTa:lle vielä kovasta ja rehdistä pleijarisarjasta ja lykkyä tuleviin koitoksiin. Tarkempaa analyysia Stormin menneestä kaudesta lähitulevaisuudessa.

KAUDEN 2018-2019 PALKITUT

Hyvinkää Storm vietti seuran miesjoukkueiden osalta kauden 2018-2019 päättäjäisiä lauantaina 27.4 Lehtolan Majalla. Tilaisuudessa palkittiin taas tuttuun tapaan menneen kauden onnistujia.

Todellisen värisuoran palkintojen suhteen keräsi Joni Koskinen, joka palkittiin edustusjoukkueesta niin maali-, syöttö- kuin pistepörssin voitosta sekä tämän lisäksi valittiin äänivyöryllä pelaajaäänestyksen perusteella vuoden stormilaiseksi.

Harrastejoukkue Storm Teamista Timi Suikka palkittiin vuoden teamilaisena sekä Storm Teamin pistepörssin voittajana.

Seuran puheenjohtajan palkinto seuran hyväksi tehdystä työstä meni Ville Närvälle ja seuran toiminnanjohtajan palkinto sitoutumisesta edustusjoukkueen toimintaan ja arvoihin luovutettiin Jerry Puttoselle.

Edustusjoukkueen kapteenin palkinnolla palkittiin Mikko Eskola ja Storm Teamin kapteenin palkinto luovutettiin joukkueen pitkäaikaiselle puuhamiehelle Joe Toivoselle.

Edustusjoukkueen kannattajien suosikkina palkittiin jo kolmatta kertaa ja toista kertaa putkeen Mika Kalteva.

HYVINKÄÄ STORM ONNITTELEE PALKITTUJA!

17.4.2019 TIEDOTE: RINGETTE MUKAAN HYVINKÄÄ STORMIN LAJIVALIKOIMAAN

15-vuotisjuhliaan kuluvana vuonna viettävä Hyvinkää Storm Ry. laajentaa urheilutoimintaansa oman sisarlajinsa puolelle perustamalla seuran alaisuuteen pelikaudelle 2019-2020 naisten ringettejoukkueen. Joukkueen pelaajarunko tulee koostumaan pitkään ringeten parissa toimineista pelaajista, joista merkittävä osa omaa kokemusta SM-tasolta niin nuorten kuin naisten sarjoista. Hyvinkää Stormin toiminnanjohtaja Jussi Viuhko kommentoi tuoretta seuran alaisuudessa aloittavaa joukkuetta näin:

”Aloite joukkueen perustamiseen tuli ringettenaisilta ja muutaman tapaamisen jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen, että tämä on hyvä ratkaisu kaikille osapuolille. Seuramme tämänhetkinen rakenne palvelee tällä hetkellä parhaiten senkaltaista toimintaa mitä tulevassa ringettejoukkueessa harjoitetaan. Lisäksi on todettava myös, että ringette on jääkiekon sukulaislaji, joten mitään periaatteellistakaan ongelmaa emme asiassa seurana nähneet.”

”Meiltä on aikanaan kysytty miksi seurassamme ei ole naisille suunnattua toimintaa. Nyt on. Kahden vuoden sisään on perustettu naiskiekkojoukkue sekä ringettejoukkue ja nämä noin 50 mukaan liittynyttä naisharrastajaa ovat seuramme tulevaisuuden kannalta mitä erinomaisin asia. Molempien joukkueiden toiminnassa on kyse aikuisille naisille suunnatusta harrastepelaamisesta, joka on ollut vahvassa kasvussa molempien lajien piirissä viime vuosina. Seuran naisjoukkueet tulevat tekemään tiivistä yhteistyötä yli lajirajojen ja tulevat osin myös harjoittelemaan yhteisillä jäävuoroilla. Lajirajat näin konkreettisesti ylittävää yhteistyötä ei ole tavattu nähdä isommissakaan monialaseuroissa ja yleensä kaukaloon on mahtunut vain yhden lajin edustajia kerrallaan. Käytännössä nyt naisilla on seurassamme mahdollisuus harrastaa kahta lajia ns. saman katon alla kohtuullisin kustannuksin ja näin osa joukkueiden pelaajista myös tekee”.

Hyvinkää Stormin ringettejoukkueen toimintaa vetävät joukkueenjohtaja Laura Salminen sekä Noora Vitikainen ja Anni Tyni. Joukkue osallistuu tulevalla pelikaudella ringeten Etelä-Suomen N-Harrastesarjaan.

Lisätiedustelut aiheesta:

Jussi Viuhko
Toiminnanjohtaja
Hyvinkää Storm Ry
p. 0407516067
hyvinkaastorm@gmail.com