7.2.2016 PUS – STORM 18-1

Huh-hah-huli, turpaan tuli. Ja rumasti. PUS vei sunnuntaina Lohjalla salamapaitoja jopa maalein 18-1. Vaikka kokeneempia ja johtavia pelimiehiä oli sivussa parin kentällisen verran, niin oli Stormilla kuitenkin ukkoja vajaan kolmen vitjan verran haastaa vastustaja. Tasoero joukkueiden välillä ei ole niin suuri mitä lukemat antavat ymmärtää, vaan nyt kävi se häpeällisin mitä joukkuepeleissä voi käydä eli antaudutaan, luovutetaan ja ei viitsitä pelata edes peliä loppuun.

 

Ottelussa meni alusta alkaen pieleen lähes kaikki mikä voi mennä. Pelaavasta rosterista tippui edellistorstain HC Ludwig -pelissä kapteeni Mikko Eskola, viikonloppuna ennen sunnuntai-illan peliä loukkaantumisten ja muiden syiden takia vielä neljä muuta pelaajaa joten entuudestaan siipirikko rosteri kapeni 11 kenttäpelaajaan. Miesvajetta paikattiin nostamalla kakkosjoukkueesta mukaan yksi pelaaja, jotta saataisiin edes hiukan menetettyä leveyttä takaisin. Epäonni jatkui kuitenkin vielä itse ottelussa, sillä muuten ihan kohtuullisesti ottelun aloittanut maalivahti Ville Karnaranta hajotti nivusensa PUS:n 2-0 maalin jälkeen ja näin ollen maalille luukulta Ville Tauriainen ja Karnaranta koppiin. Itse ottelu oli taputeltu ensimmäisen erän jälkeen, kun taulla oli lukemat 6-0.

 

 

Toiseen erään Storm kasasi itsensä hetkeksi, mutta PUS:n 7-0 maalin jälkeen läpsyteltiin lähinnä minuutit kellosta pois PUS:n painaessa urakalla kiekkoa uuniin. Jos jotain positiivista Stormin pelistä haetaan niin nuorisokaartin pakki Tatu Kivenne teki uransa avausmaalin joukkueessa. Ainakin varmaan Tatu muistaa ottelun missä eka maali tuli tehtyä.

Seuraavan kerran Storm pelaa kotiluolassa klo 20.2.2016 klo 18:30 jolloin vastassa GrIFK 2.