9.12.2018 STORM – GRANI 2 6-8

Sunnuntai-illan 9.12 ratoksi pelattiin jääkiekko-ottelu jonka olisi yhtä hyvin voinut jättää pelaamatta. Kaksi ensimmäistä erää paikalla oli vain yksi jääkiekkojoukkue ja yksi höntsäjoukkue, jolla osa pelaajista oli edelleen jossain pikkujouluissa tai muussa ajankohtaan sopivassa tapahtumassa. Grani veti Stormin kölin alta kahdessa erässä 8-1 ja homma oli sillä taputeltu. Kolmanteen erään Storm ryhdistäytyi jonkin verran pelaten sen verran mallikkaasti, että sai vielä kirin aikaan, mutta kellosta vain loppui aika kesken ja lopputulos Granille ansaitusti 6-8.
Enempää tästä rimanalituksesta on turha runoilla. Ilmaiset joululahjapinnat lähetettiin kotihallista Kauniaisiin ja se menee ihan puhtaasti umpisurkean valmistautumisen piikkiin.

Syyskauden viimeinen sarjapeli pelataan viikon päästä lauantaina Laaksolahdessa EKS:n toimiessa otteluisäntänä.