UUTEEN NOUSUUN!

”Uusi kausi, erikoiset kujeet” voisi joku kenties sanoa, kun katsotaan menneen puolen vuoden tapahtumia Stormin edustusjoukkueen näkövinkkelistä. Joukkueen pakkaa ei pelkästään sekoittanut korona, vaan myös Suomen Jääkiekkoliiton eteläinen alue, joka kesäkuussa päivää ennen kesälomilleen siirtymistä ilmoitti sarjajärjestelmämuutoksesta, joka yhden yön ihmeellä teki vuosikaudet III-divisioonaa pelanneesta ja sinne myös aikanaan pelaamalla nousseesta Stormin ykkösporukasta IV-divisioonajoukkueen.

Lajiliitossa oli seuroja konsultoimatta päätetty yhdenmukaistaa sinällään järkevästi sarjojen nimet valtakunnallisesti ja viiva Etelässä III-divisioonan osalta vedettiin 12 joukkueen kohdalle, Stormin ollessa rankingissa tulkintatavasta riippuen se 13. tai 14. joukkue jääden viivan alapuolelle. Stormin playoffeissa kellistänyt PiTa sai perustellusti ja ansaitusti paikan III-divisioonassa, mutta se ei sitä katkeraa tosiasiaa muuta, että Storm jäi urheilullisesti parin maalin päähän III-divisioonapaikasta tai vastaavasti, jos koronan takia sarjat olisi lopetettu pari viikkoa aiemmin, niin silloin Storm olisi ollut sarjataulukon perusteella PiTa:n edellä. Lajiliitolla oli myös näkemys, että ”ainoastaan sarjan nimi muuttuu” ja periaatteessa näin onkin, mutta jos lystin kustantajilta eli pelaajilta kysyttäisiin, niin sieltä saattaisi tulla aika paljon monipuolisempia ja värikkäämpiä näkemyksiä.

Sarjan nimenmuutos erittäin hyvin sujuneen edelliskauden jälkeen aiheutti seurassa välittömästi aiheellista ja perusteltua huolta, ja tämän tiimoilta seura lähestyikin asiasta Jääkiekkoliittoa, josta kehoitettiin anomaan kolmosdivaripaikkaa jokseenkin sanatarkalla ohjeistuksella: ”ainahan voitte anoa paikkaa III-divisioonassa”. Edellämainitun urheilulliset, taloudelliset, alueelliset tekijät sekä huolen seuran tulevaisuudesta sisältävän anomuksen seura sitten laatikin ja anomus toimitettiin Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnalle, joka anomusta ei kuitenkaan hyväksynyt. Kilpailuvaliokunnan perusteluna oli, että Eteläinen alue ei puoltanut Hyvinkää Stormin paikkaa III-divisioonassa. Luonnollisesti on ymmärrettävää, että rajat sarjoissa joukkuemäärien osalta on vedettävä johonkin, mutta vähintäänkin erikoiselta vaikuttaa SJL:n Eteläisen alueen toiminta, jossa alkuun kehoitetaan tekemään anomus sarjapaikasta SJL:n kilpailuvaliokunnalle, joka lopulta kuitenkin on täysi kumileimasin siinä vaiheessa, kun Eteläisen alueen kanta on se, että Hyvinkää Stormille sarjapaikkaa III-divisioonassa ei tule myöntää.

Seuran toiminnanjohtajan ja edustusjoukkueen päävalmentajan Jussi Viuhkon kommentoi aihetta seuraavasti:

”- Vaikka ajatuksen tasolla ymmärrän liiton näkemyksen sarjojen valtakunnallisesta yhdenmukaistamisesta, enkä edes välttämättä pidä sitä huonona asiana, niin tämä muutos toteutettiin niin väärällä tavalla kuin vain mahdollista. Ei seurojen konsultointia aiheesta, ei vastauksia kysymyksiin ja asiasta yksipuolinen ilmoitus juuri ennen lomia ja tämän jälkeen puhelin ja sähköposti kiinni kuukaudeksi. Myös ajankohta täysin väärä, sillä koronan myötä yhdessä jos toisessa seurassa paletti valmiiksi melko sekaisin, niin kaikki isot muutokset olisi järkevintä pitää silloin minimissä.”

…ja jatkaa:

”Ei siitä mihinkään pääse, että ainakin Hyvinkää Storm ry:n toimintaa Jääkiekkoliiton toiminta ja päätöksenteko on vahingoittanut, toivottavasti ei kuitenkaan mitenkään peruuttamattomasti. Joukkueen osalta koko elokuu käytännössä roikuttiin löysässä hirressä sarjapaikan osalta ja oli epävarmaa saadaanko edes koko joukkuetta kasaan. Tämän hetken tiedon mukaan viime kauden pelaajistosta ainakin 7-8 on siirtynyt muualle tai on epävarmaa jatkavatko lainkaan pelaamista. Onneksi kuitenkin tässä muutaman viime viikon aikana on alkanut näyttää siltä, että poislähteneiden pelaajien tilalle on saatu varsin kelvollisia vahvistuksia tälle sarjatasolle. Tästä iso kiitos pelaajiston viime kauden sitoutuneelle ydinrungolle, jotka päättivät pitää joukkueen elossa ja toiminnan pyörimässä”.

Jotta tästä päivityksestä ei jäisi liian negatiivinen kuva, niin viime viikot ovat Stormin edustusjoukkueen osalta alkaneet kuitenkin näyttää taas paljon aurinkoisemmilta, sillä parin viime viikon aikana joukkueen matkaan on liittynyt muutamia uusia erittäin hyviä pelimiehiä, muutama vanhempi konkari on tekemässä paluun ja muutama tuoreempi ukko on tryoutin kautta lunastanut paikkansa rosterissa. Jos nyt katsotaan joukkueen kokoonpanoa ja verrataan tilannetta kuukautta aiempaan, niin padassa saattaa olla itseasiassa porisemassa jotain todella mielenkiintoista ja valmennusjohdon käsissä saattaa sarjan alkaessa olla hyvinkin kilpailukykyinen ja värikäs nippu. Lisäinfoa joukkueen kokoonpanosta tulossa vielä lähipäivien aikana.

Sarjapelit Stormin osalta uudessa IV-divisioonassa alkavat, mikäli korona suo, tulevana perjantaina Malmilla klo 20:15. Tuolloin Storm lähtee testaamaan sarjaan uutena joukkueena mukaan ilmoittautuneen isäntäjoukkue OKK Grönan syyskunnon.