25.9.2022 STORM – PUS 1-6

Polyteknikkojen Urheiluseura PUS toivotti Hyvinkää Stormin nuoren joukkueen tervetulleeksi etelän kolmosdivariin varsin tylyllä tavalla kairaamalla pisteet matkaansa lukemin 1-6.

Lukemissa ei ole mitään seliteltävää, vaikka maalivahtien torjunnat ehkä hiukan väärän kuvan ottelusta antavatkin. PUS pelasi tiiviimmin viisikkona, piti kiekkoa, laukoi jokaisesta paikasta ja ennenkaikkea oli kurinalainen ja pysyi pois jäähyboksista ja sitä kautta naputteli tarvittavat maalit. Ottelu meni pitkään lukemissa 0-2 vierailijoille, mutta se kuuluisa kamelin selkä Stormilla katkesi, kun toisen erän lopulla PUS sai ns. pullamaalin viivaroiskaisulla noin viiden pelaajan maskin takaa erinomaisesti pelanneen maalivahti Toni Lunkan selän taakse ja hetkeä myöhemmin ajassa 40:00 summerin soidessa onnistui muuttamaan lukemat 0-4:n. Erinomainen esimerkki siitä, että aina kannattaa vetää ja tilanteet pitää pelata loppuun ja vihellykseen saakka. Nyt ottelu ratkesi tähän.

Stormin ainoan maalin viimeisteli Mikko Paavola, Aleksi Karttusen ja Jesse Lepolan kuitatessa syöttöpisteet. Ottelun lopussa nähtiin kentällä varsin iso ja sinällään tarpeeton hässäkkä, johon osaa otti molemmilta joukkueita useampi pelaaja. Jäähyjä tästä onnistuttiin arpomaan vain Stormille, vaikka varmaan olisi voinut löytää vastustajallekin jotain. Eikä välttämättä ollut pelin ainoa tilanne, vaikkei peli nyt tuomareihin kaatunut.

Tästä jatketaan, nämä ovat niitä kuuluisia oppirahoja nuorelle joukkueelle. Otetaan hyvät asiat matkaan ja parannetaan niitä ei-niin-hyviä.

Ja niin, lopetetaan vielä positiiviseen: Stormilla on pirun hyvät maalivahdit.