Avainsana: covid-19

LOCKDOWN

Niinhän siinä sitten kävi, että sulkutila iskettiin korkeammalta taholta päälle ja myös Stormilla toiminta keskeytyy ainakin seuraavan kolmen viikon ajaksi aikavälille 23.11 – 13.12.20.

Pelit em. aikaväliltä siirtyvät jonnekin tulevaisuuteen ja lähiviikot näyttävät pelataanko vielä tämän kalenterivuoden puolella. Ei auta valittaa, samassa veneessä ollaan kuin kaikki muutkin ja varsin hyvin ollaan selvitty tähän saakka. Nyt vaan pidetään huoli, että ollaan silloin niin hyvässä iskussa kuin vain suinkin mahdollista, kun lätty seuraavan kerran isketään jäähän.

TIEDOTE

Johtuen terveysviranomaisten linjauksista, sekä Suomen Jääkiekkoliiton sekä Ringetteliiton niiden perusteella antamista määräyksistä, pelaa Hyvinkää Storm kotiottelunsa toistaiseksi ilman yleisöä. Sallittu osallistujamäärä tapahtumiin on 50 henkilöä, pitäen sisällään pelaajat, tuomarit ja toimihenkilöt.

Jos jonkun korviin on kantautunut tietoa seuran joukkueiden tulevista otteluista, niin paikalle ei kannata saapua, koska Hyvinkään jäähallin molempien puolien katsomot on yksiselitteisesti suljettu. Seura ilmoittaa heti, kun tilanne palaa normaaliksi tai ainakin normaalimmaksi, ja toivottavasti väki löytää lehtereille myös silloin.

Pahoittelut tästä sekä kiitos tuesta ja ymmärryksestä. Kyllä tämäkin vielä iloksi muuttuu!

TIEDOKSI:

Koska erilaisilla huhuilla on tapana levitä näinä aikoina poikkeuksellisen nopeasti ja tunnetusti jäähalli Hyvinkäällä on aina ollut lähtöpiste erilaisille spekulaatioille, niin hyvässä kuin pahassa, niin todettaakoon, että seuran perjantaisin jäällä käyvä kakkosjoukkue Hyvinkää Storm Team EI OLE se harrastekiekkojoukkue, johon erinäisissä medioissa on viitattu perjantaina 25.9 tapahtuneeseen covid-19 joukkoaltistumiseen liittyen.

Terveysviranomaiset eivät ole olleet yhteydessä sen enempää seurajohtoon saatikka Storm Teamin pelaajistoon tai joukkueenjohtoon ja näin ollen joukkueen toiminta jatkuu niin normaalisti kuin näissä oloissa on mahdollista. Toivottavasti toisenlaista tilannetta ei tulekaan eteen, mutta jos tulee, niin silloin luonnollisesti mennään terveysviranomaisten ohjeiden mukaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006658805.html