Avainsana: hyvinkää storm

STORMIN KAUSI 2022-2023 PAKETTIIN

Vaikka sarjapelien päättymisestä Stormilla onkin jo hyvän matkaa toista kuukautta aikaa, niin ”virallisesti” kausi paketoitiin vasta menneellä viikolla, kun joukkue muutamilla tutuilla tryout -miehillä höystettynä kohtasi ystävyysottelussa oman seuran ringettenaisten joukkueen. Kuten arvata saattaa, niin lajina tässä ottelussa ei ollut jääkiekko, vaan mailoista sahattiin ennen ottelua lavat ja peliväline vaihdettiin kiekosta rinkulaan. Keskiviikkona 6.4 pelatun ottelun nimiinsä kairasivat tällä kertaa lajin oikeat spesialistit, eli Hyvinkää Storm Ringette, lukemin 4-3, mutta tästä lopputuloksesta ja sen oikeellisuudesta oli Stormin pukukopissa ja sisäisissä keskusteluissa jälkikäteen aina kapteeniportaasta lähtien mutinaa, että uusintaottelu täytynee pelata viimeistään ennen vuodenvaihdetta. Kiitokset kuitenkin ringettemimmeille otteluhaasteesta ja hauskasta ottelusta!

Menneestä sarjakaudesta voidaan todeta sen verran, että vaikeaa oli ja oppirahoja makseltiin, mutta silti ratkaisu lähteä III-divisioonaan oli täysin oikea. Sarjaan ilmoittauduttaessa lähdettiin tarkoituksella hakemaan nuorentuneelle joukkueelle sekä seuralle maksimaalista tarjolla olevaa urheilullista haastetta ja sellainen myös saatiin. Kauden loppusaldo, 2 voittoa ja 18 tappiota, ei jätä sijaa selittelyille. Storm oli sarjassa häntäpään joukkue, mutta samalla voidaan sanoa, että edellämainittu voitto-tappiosaldo ei myöskään kerro sitä, että kaikesta huolimatta joukkueen kehityskäyrä oli kauden alusta lähtien nousujohteinen ja se näkyi myös joukkueen sisäisessä ilmapiirissä. Viisikkopeli ja yksittäisten nuorten pelaajien pelivalmius pelata miesten III-divarikiekkoa parani viikko viikolta ja valitettavasti vain aika ja pelit loppuivat kesken. Jotain ehkä joukkueen yleisestä tekemisestä, halusta pelata ja sisäisestä ilmapiiristä kertoo kuitenkin se, että vaikka sarjapelit päättyivät helmikuun loppupuolella, niin silti pelaajisto on jaksanut täysin vapaa- ja omaehtoisesti painaa noin 30 pelaajan kokonaisringillä aina huhtikuulle saakka ja mukaan on saatu vielä reilun kentällisen verran lisää pelaajia. Jo nyt voidaan sanoa, että ensi kaudelle Storm tulee saamaan varsin hyvän ja nuorekkaan nipun kasaan ja on paljon valmiimpi syksyllä pelaamaan kuin vuotta aiemmin.

Oman twistinsä menneeseen kauteen ja sen tahmeaan starttiin toi myös syyskuu – marraskuu -akselille osunut täysin poikkeuksellinen loukkaantumissuma. Alkukaudesta pelaajia tippui rivistä parin ukon viikkotahtia ja varmaan kertaakaan aiemmin Stormin seurahistoriassa ei ole koettu vastaavaa. Tämä loukkaantumissuma aiheutti sen, että pelaajia jouduttiin kuormittamaan liikaa, peluuttamaan väärällä pelipaikalla tai vastaavasti liian suuressa roolissa aiempaan kokemukseen nähden. Tämän seurauksena taas harjoitusten intensiteettiä oli pakko keventää ja ”ruuvin löysääminen” taas aiheutti sen, että viisikkopeliä ja sen tiivistämistä päästiin aidosti harjoittelemaan vasta joskus joulukuussa, joka taas on täyttä myrkkyä, kun pelataan tiiviin pelitahdin ja kokeneiden pelaajien täyttämässä III-divarissa. Tuskinpa Stormista playoff -joukkuetta pienemmällä loukkaantumiskuormalla olisi menneellä kaudella tullut, mutta jokatapauksessa sellaiset 3-4 voittoa olisi ehkä ollut otettavissa voittosarakkeeseen lisää ja useampi maali omaan päähän soineiden saldosta pois. Turha kuitenkaan jälkikäteen sen enempää selitellä tai ylianalysoida asiaa, hoki vaan joskus on tällaista eikä Storm varmastikaan ainoa joukkue ole, jolla kauden aikana oli haasteita.

Storm vetää nyt muutaman viikon happea, sekä luonnollisesti pääsiäismunia, mämmiä ja myöhemmin simaa, palaten kesäjäiden merkeissä jäälle vapun jälkeen heti toukokuun alussa.

Hauskaa pääsiäistä ja kevään alkua kaikille!

17.2.2023 NKV – STORM 12-2

Sellainen retki Nummelaan, joka yhtä hyvin oltaisiin voitu jättää tekemättä. Kun yhdistetään sarjan kovakuntoinen kärkiporukka ja osittain täysin unessa ollut vierasjoukkue, niin saadaan tämän ottelun kaltainen lopputulos.

Storm oli ensimmäisen erän täysin yössä, pelasi kohtalaisen siedettävän kakkoserän, palaten hetkeksi peliin mukaan ja kolmas lähinnä pelailtiin alta pois NKV:n mankelin jauhaessa samaa tahtia kuin koko muunkin ottelun, niin siinä kuuluisa iso kuva perjantain vierasottelusta.

Vaikka Storm pelasi selkeästi alle tasonsa, niin täysi tunnustus isäntäjoukkueelle. Kotijoukkue NKV on oikeasti hyvin valmennettu, kurinalainen ja taitava porukka, jolla on kaikki saumat jopa tälläkin kaudella nousta jo yhtä sarjaporrasta ylemmäs vaikkei ehkä suurimmaksi ennakkosuosikki lukeudukaan. Huomiona myös mainittakoon, että kotijoukkue ei ottanut ottelussa yhtään jäähyä.

Ei muuta kuin otetaan opiksi ja jatketaan sunnuntaina kotiluolassa.

11.2.2023 KARHU-KISSAT – STORM 11-5

Storm lähti härkäviikon kolmannessa ottelussa mittaamaan Helsingin Karhu-Kissojen nykykunnon samaiseen Kaarelan jäähallikompleksiin, missä kaksi vuorokautta aiemmin oltiin oteltu PiTaa vastaan.

Ottelussa isäntäjoukkue KaKi oli oikeutetusti parempi lukemin 11-5, mutta Storm voi rumista lukemista huolimatta sanoa pelanneensa ihan kelpo ottelun, sillä kaksi erää oltiin pelissä täysin mukana ja sitten alkoi tankista loppua juissi Karhu-Kissojen painellessa karkuun. Kyseessä kun oli kolmas täysimittainen peli reiluun kahteen vuorokauteen, niin kolmoserän jälkipuoliskolla ei enää vaan löytynyt niitä paukkuja millä ottelussa oltaisiin päästy aloittamaan kiri ja takaisin kuskin pukille. Pelillisesti Karhu-Kissat oli viikon vastustajista paras ja varmisti myös voitolla pudotuspelipaikkansa.

Päävalmentajana ottelussa toimi Jouni Tomminen, joka tuurasi edellisessä ottelussa toimitsijakiellon itselleen puhuneita Jussi Viuhkoa ja Markku Kuusiniemeä.

Ottelun tehomiehet: Jesse Lepola (2+1), Topi Palviainen (1+2), Junnu Heikkinen (0+3), Jari Saruaho (1+2), ja Joonas Tomminen (1+0)