Avainsana: jääkiekko

29.1.2023 EKS – STORM 10-7

Luokaton ottelun ensimmäinen puolikas ja varsin mallikas kolmas erä, siinäpä lyhykäisyydessään ottelun koko kuva Storm -lasein katsottuna.

Jokin otteluun valmistautumisessa meni pahasti pieleen, sillä etenkin puolustuspäässä vähintään puolet Stormin joukkueesta oli ottelun ensimmäisen puolikkaan täysin hukassa ja valmistautumattomia kamppailemaan irtokiekoista sillä tavoin mitä ottelun voittaminen vaati. Ottelun jälkimmäinen puolikas oli Stormilta varsin hyvää tekemistä, sillä joukkue onnistui kaivamaan vielä kirivaihteen ja tehtyä pelistä vielä pelin, mutta valitettavasti vain 8-1 on vähän turhan pitkä kaula antaa vastustajalle eteen ja yrittää puolessa pelissä kuroa kiinni. Ajassa 54:12 Storm onnistui kaventamaan lukemat 9-7:n, mutta tämän jälkeen EKS teki vielä yhden maalin ja Stormin kiri tyrehtyi käytännössä siihen.

EKS:lle ansaittu voitto, mutta Storm voi tappion syitä etsittäessä katsoa lähinnä peiliin, sillä ottelu olisi ollut täysin voitettavissa ja paljonkaan terävämpää tekemistä ei tähän olisi vaadittu.

Huomiona mainittakoon, että EKS:n maalinsuulla torjuntatyöskentelystä vastasi pari aiempaa kautta Stormia edustanut Lauri Tynys.

Stormin tehomiehet: Junnu Heikkinen (2+2), Topi Palviainen (1+2), Aleksi Karttunen (2+0), Otto Harainen (1+1), Mikko Paavola (0+2), Jesse Lepola (0+2) ja Jan-Kristian Heiskanen (1+0)

Pelit joukkueella jatkuvat puolentoista viikon päästä vieraissa PiTaa vastaan.

11.01.23 VIIKINGIT AKATEMIA – STORM 6-4

Stormin kevätkauden 2023 pelit pyörähtivät käyntiin keskiviikkona 11.1 Vuosaaren myöhäisillassa paikallisten Viikinkien Akatemian toimiessa ottelussa isäntänä.

Pisteet tasaisesta ottelussa jäivät Vuosaareen, mutta pikkukolhujen ja tautien myötä hieman vajaalla kokoonpanolla ottelussa pelannut Storm voi olla tyytyväinen esityksensä, sillä ns. ykköskorin ukkoja oli poissa ottelusta kuitenkin se reilu kentällinen ja ratkaisevan 6-4 maalin Viikingit pääsivät iskemään vasta ottelun 52 minuutilla. Viikingit lähti otteluun 16 pelaajan rosterilla Stormin 13 pelaajan nippua vastaan ja tämä lopulta saattoi kallistaa ottelun isännille, sillä mehut salamapaidoilla alkoivat loppumaan selvästi ottelun kolmannessa erässä.

Sivuhuomiona mainittakoon, että päävalmentajan roolissa ottelussa nähtiin poikkeuksellisesti joukkueen kapteeni Jesse Lepola, joka pelihommista toipilaana olevana tuurasi poissaollutta vastuuvalmentaja Jussi Viuhkoa.

Stormin tehomiehet: Junnu Heikkinen (0+3), Jonne Partanen (2+0), Otto Harainen (1+0) ja Matias Mäenpää (1+0). Stormin maalissa Jere Linden pelasi erittäin hyvän ottelun venymällä kiekon eteen 47 kertaa.

Pelit Stormilla jatkuvat lauantaina, kun Hyvinkäälle vieraaksi saapuu lohkon ennakkosuosikki Shakers. Ottelu Hyvinkäällä alkaa klo 16:20

HYVINKÄÄ STORMIN KUNTOKIEKKO JATKUU!

Hyvinkää Stormin edelliskaudella aloittama kuntokiekko jatkuu taas pelikaudella 2022-2023!

Kuntokiekkovuorolle ovat tervetulleita kaikki jääkiekosta kiinnostuneet, joille oikea vaihtoehto lajin harrastamiselle on porukassa kuntoilu sekä rennohko pelailu hyvässä porukassa sarjapelaamisen sijaan.

Voit olla vasta-alkaja tai kokeneempi kehäraakki, mutta tärkeintä on, että kestät huonoa huumoria, reippaita tasoeroja ja ”Sokoksen ovet” -nimellä tunnettua puolustuspelisapluunaa. Tärkein, ja oikeastaan ainoa, oleellinen vaatimus on, että omaat jääkiekkovarustuksen täydellisenä ja osaat pukea ne itse päällesi.

Stormin kuntokiekkogladiaattoreilla on vähintään kerran viikkoon jäävuoro, joskus useammin ja innokkaimmat pääsevät mukaan täydentämään myös seuran muiden joukkueiden jäävuoroille, mikäli vuoroilla on tarvetta ns. tuuraajille.

Loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 jäävuorot alapuolella:

Tiistai 20.12 21:15-22:15 (nuorisohalli)

Torstai 22.12 21.00 – 22.00 (kilpahalli)

Keskiviikko 28.12 20:30 – 21:30 (kilpahalli)

Perjantai 30.12 20.00 – 22.00 (kilpahalli, 2h kinkunsulattelupelit)

Sunnuntai 08.01 20.45 – 21.45 (nuorisohalli)

Keskiviikko 11.01 klo 21:30 – 22:30 (kilpahalli)

Perjantai 20.01 klo 21:00 – 22:00 (kilpahalli)

Sunnuntai 29.01 klo 20:45 – 21:45 (nuorisohalli)

Keskiviikko 1.2 klo 21:30 – 22:30 (kilpahalli)

Sunnuntai 12.2 klo 20:45 – 21:45 (nuorisohalli)

Perjantai 17.2 klo 21:00 – 22:00 (kilpahalli)

Jäät jatkuvat huhtikuulle saakka ja tarvittaessa pitempääänkin. Vuoroja otetaan tilanteen mukaan lisää tai vastaavasti yhdistellään harrastejoukkue Storm Teamin kanssa.

Pelikauden hinta 2 x 99 euroa (jos maksaa koko kauden yhdessä erässä on hinta hieman alempi)

Mikäli omaa virtaa ja kyvykkyyttä riittää tavoitteellisempaan toimintaan, niin vuorolta pääsee kokeilemaan myös muiden seuran miesjoukkueiden jäille (Divari, Team).


Lisätietoja:

Ville Hämäläinen

p. 0409617625

tai

Jussi Viuhko

p. 0407516067

hyvinkaastorm@gmail.com


Ilmoittaudu mukaan toimintaan allaolevasta linkistä (valitse Kuntokiekko):
Kurssit (myclub.fi)