Avainsana: salmisaari

7.12.2019 TIIKERIT – STORM 3-5

Storm kävi lauantaina 7.12 Kiekko-Tiikereiden vieraana Helsingin Salmisaaressa. Kotiintuomisina vierasottelusta rutinivoitto, jonka ei voida sanoa tulleen sen enempää hyvällä kuin huonollakaan pelillä. Isäntäjoukkue teki Stormin iltapuhteen vaikeaksi ja täydet 60 minuuttia kahden pisteen eteen jouduttin punnertamaan, mutta toisaalta on myös sanottava, että kaukana kauden parhaasta tässä ottelussa oltiin.

Maalinteon ottelussa aloitti Storm, tehden heti ensimmäisessä vaihdossaan Joni Koskisen toimesta maalin ajassa 00:36. Tämän jälkeen maaleja tehtiin verkkaisessa tahdissa tasatahtiin aivan viime minuuteille saakka. Lopullisen 5-3 niitin noin minuutti ennen päätössummeria iski tyhjään maaliin Eemil Laine, Ville Närvän taisteltua kiekon raivolla väkisin pois Stormin puolustusalueelta. Ottelun kolmannessa erässä nähtiin myös säväyttävä hetki, kun Lauri Suomelaan kohdistuneen sikataklauksen jälkeen otettiin kentällä pelaajien toimesta kunnolla miehestä mittaa. Vastustajalta rangaistuksen arvoisesti hässäkkään osallistuivat kaksi kenttäpelaajaa ja (ainoa) maalivahti. Stormilta rangaistuksen arvoisia otteita esittivät vähemmän yllättäen Tommi Kirjavainen sekä senioripelaaja Mikko Eskola.

Summa summarum, rutiinivoitto ilman suurempia hienouksia ja kaksi pistettä Hyvinkäälle. Tehomiehinä ottelussa Stormilta esiintyivät Eemil Laine (2+1), Riku Viljanen (0+3), Joni Koskinen (2+0) ja Ville Närvä (1+1). Seuraavan ja viimeisen kerran syyskaudella Storm on tulessa viikon päästä back-to-back sarjassa Grani 2:sta vastaan. Perjantaina 13.12 klo 20:20 joukkueet kohtavat Kauniaisissa ja 14.12 klo 18:50 ennen joulunviettoon siirtymistä syyskauden viimeisessä ottelussa Hyvinkäällä.