Avainsana: kolmosdivari

30.11.2019 STORM – MST 13-3

Storm jatkoi lauantaina 30.11 siitä mihin edellisperjantaina Riihimäessä lopetti ja tällä kertaa voimalla raivoavan syysmyrskyn riepottelemaksi joutui MST lyhenteellä kulkeva uusi kolmosdivaritulokas Myyrmäen Urheilijat.

Kuten lukemistakin näkee, niin ottelu oli varsin yksipuolinen näytös ja sen vuoksi kaikki ylimääräinen rehvastelu lopputuloksesta on tarpeetonta. Vierailjoiden ansioksi on sanottava, että joukkue pyrki pelaamaan varsin mielikuvituksellista kiekollista peliä hyökkäyspäässä ja kyllä kavereilta taitoa löytyi kiekon liikkuessa äijältä toiselle, mutta puolustuspäässä paketti oli pahasti levällään ja valmius ottaa vastaan Stormin terävät vastaiskut oli melko heikolla tolalla. Vastustaja myös lähti otteluun ainoastaan kymmenellä kenttäpelaajalla, joista kaksi sai ottelussa siipeensä niin, että toinen jatkoi pelin loppuun naama paikattuna ja toinen jätti kakkoserän alkupuoliskolla kentän saatuaan kiekon nenäänsä. Tämä valmiiksi kapean rosterin keventuminen vaikutti siihen, että vierasjoukkue väsähti toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla todella pahasti.

Storm teki ensimmäisessä erässä kaksi maalia,toisessa viisi ja kolmannessa kuusi. Stormin ensimmäisestä neljästä maalista vastasi Riihimäen murskajaisissa säästellyt (0+0) Joni Koskinen, joka myöhemmin teki vielä viidennen ja hassasi ”tuplahatun” ampumalla maalin ollessa täysin tyhjänä tolppaan. Koskisen (5+0) lisäksi muita Stormin tehomiehiä ottelussa olivat Riku Viljanen (2+4), Eemil Laine (2+3), Ville Närvä (2+2), Mikko Eskola (0+3), Jonas Nykänen (1+1), Joonas Tomminen (0+2) ja Christer Fagerström (1+0). Stormin maalilla Allu Kortesaari pelasi vahvan ottelun ottamalla 48 koppia.

Ennen ansaittua joulutaukoa Stormilla on jäljellä vielä kolme ottelua, joista kaksi seuraavaa pelataan vieraissa. Vieraspeleistä ensimmäinen on viikon päästä lauantaina Helsingin Salmisaaressa Kiekko-Tiikereitä vastaan. Tämän jälkeen päätetään seuraavana viikonloppuna syyskausi back-to-back -otteluihin vanhaa kiistakumppania Grani 2:sta vastaan. Perjantaina 13.12 pelataan Kauniaisissa ja heti lauantaina 14.12 klo 18:50 jatketaan Hyvinkäällä vuoden 2019 viimeisessä kotiottelussa.

22.11.2019 PT-80 – STORM 4-13

Perjantaina 22.11 Hyvinkään suunnalta puhaltanut myrskytuuli mellasti oikein urakalla Riihimäen Peltosaaren jäähallissa, kun Storm kaatoi paikallisen Play Teamin murskalukemin 4-13. Lukemat eivät kerro koko totuutta ottelusta, sillä 13 selän taakse menneen laukauksen lisäksi PT:n sinällään hyvin pelannut maalivahti Sakari Häkkilä venyi kiekon tielle 72 kertaa ja pelasti henkilökohtaisella panoksellaan useamman varman maalin. Vähääkään heikommalla maalivahtipelillä olisi Stormin maalilukema alkanut kakkosella.

Ottelun yksipuolisuus oli varmaan kaikille Stormin paitaa kantaneille yllätys, sillä aiemmat kohtaamiset PT:n kanssa olivat olleet varsin pienen marginaalin tiukkoja paikallisvääntöjä. Vaikka PT ottelun ensimmäisen maalin tekikin, niin missään vaiheessa ottelussa ei ollut epäselvyyttä voittajasta. Edellisen Porvoon pelin ja Näädät -pelin viimeisen erän tahmeus oli tiessään ja Stormin otteissa oli heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien se kuuluisa ja onneksi vain kuvaannollinen ”tappamisen meininki”. Ensimmäinen erä päättyi 4-1, toisen erän jälkeen taululla oli jo 8-1 ja reilun 41:n minuutin jälkeen kolmannessa erässä 9-1. Tämän jälkeen Stormin ote sinällään ymmärrettävästi hieman puolustuspäässä herpaantui ja PT kavensi lukemat parhaimmillaan 3-10:n, mutta hyvin pian tämän jälkeen palattiin normaaliin päiväjärjestykseen hyvinkääläisten naputellessa taululle lukemat 3-13. Aivan ottelun lopussa PT pääsi vielä kaventamaan ja muuttamaan loppulukemiksi 4-13.

Storm oli ottelussa heti alusta hereillä, pelasi hyvin ja ottelu oli tällä kertaa yksipuolinen teurastus, siitä ei pääse mihinkään. Useampi pelaaja pääsi pisteille, mutta säväyttävimpänä saldona voidaan pitää Ville Närvän viittä kaappia eikä ”tuplahattu” eli kuusi maalia myöskään ollut kaukana. Stormin tehomiehet ottelussa olivat Eemil Laine (1+5), Närvä (5+0), Riku Viljanen (1+4), Joonas Tomminen (2+1), Jonas Nykänen (2+0), Lauri Suomela (1+1), Mikko Eskola (0+2), Saku Liuska (0+2) ja Matias Repo (1+0). Tehopisteille Stormilta pääsi yhteensä 14 pelaajaa.

Ottelut Stormilla jatkuvat viikon päästä lauantaina kotilootassa prime time -aikaan klo 16:20, kun vieraaksi saapuu uusi tuttavuus MST Vantaalta.

10.11.2019 STORM – NÄÄDÄT 1-9

Näädät antoi Stormille varsin selväsanaisen selvityksen siitä, miksi on tällä hetkellä sarjaykkönen puhtaalla pelillä. Kaksi erää Storm oli melko hyvin pelissä mukana ja toisessa erässä pelin voidaan sanoa olleen suurelta osin jopa Stormin hallintaa, pelin pysyessä hyvin tasaisena aina erän viimeisille minuuteille, jolloin Näädät viimeisteli 4-1 maalinsa.

Ottelun kolmannessa erässä Näädät meni menojaan Stormin mustaakin mustemman kuusiminuuttisen aikana, jolloin vierailija niittasi viisi kaappia Stormin siihen saakka varsin hyvin kasassa pysyneen puolustuspaketin levitessä lähes täydellisesti. Vierailijoiden kolmen viimeisen maalin voidaan sanoa tulleen lähes puhtaasti Stormin puolustuspään paniikin ansiosta eikä näin ollen loppulukemien voida sanoa kertovan aivan täyttä totuutta joukkueiden välisestä tasoerosta. Stormin ainokaisen teki Jesse Lepola.

Merkittävin ero joukkueiden välillä näkyi yksiselitteisesti rutiini- ja kokemustasossa, ei niinkään yksilötaidossa tai jalkanopeudessa. Ottelun ensimmäiset viisi maalia Näädät rokotti armotta Stormin huolimattomuus- ja kokemattomuusvirheistä, jollaisia joukkueelle itselleen ei tapahtunut.

Rumista lukemista huolimatta matka ja kausi jatkuu Stormin pelatessa pari seuraavaa ottelua vieraissa. Otetaan tämän ottelun virheistä opiksi ja osoitetaan irvileuoille, että Storm vuosimallia 2019-2020 on paljon parempi porukka miltä nyt ottelun lopussa tulostaululla näytti. Sillä se oikeasti on.